No niin... vedin sitten miltei levyn suklaata, oli kaverin synttärit. Yritän vakuutella itelleni et ei tää mitään, kyllä sitä ihminen voi suklaata syödä. Mutta. Jotenkin ei tunnu nyt hyvältä ... silleen hienoo, jes, söin sitä suklaata siellä, mut nyt tuntuu jotenkin neuvottomalta. Ei oo paniikkia, ehei, ei oo mitään itkemistä tms., mut tuntuu jotenki vähän pahalta. Ihan kun olisin pettänyt itteni tai jotain, vaikka nimenomaan nythän mä autan itteeni.

Yritän nyt vielä syödä jotain illallakin, en oo syönyt kuin muroja ja sen 3/4 suklaalevystä. Ei mulla nälkä ole, mut kai sitä jotain pitäis syödä. Vittu kun ei tunne enää mitään normaaleja ruumiintoimintoja, kuten nälkää. Jotenkin oon sulkenut sen mustalle listalle mun tunteista. Haluisin vaan mennä juoksulenkille, niin kuin mä meenkin. Mutta EI, mä en tee sitä kuluttaakseni näitä kaloreita, mä teen sen siks että mä pidän juoksemisesta, yksinkertaisesti siksi. Kyllä tää ihan hyvin menee, ei oo semmonen hirvittävä paniikki päällä, eli lasken tän voitoksi. Kunhan en liikaa ala syömään suklaata jne - mut eikös se mee niin, että mitään ruoka-ainetta ei kannata sulkea pois kokonaan ruokavaliosta ;)?

 No ensinnäkin, kirjoittelin tänään silleen iloiseen tyyliin miten olen parantunut päivä päivältä. Tänään sitten ton kirjotuksen jälkeen meni yks asia perseelleen, ja se sai mut surulliseks. Mä aattelin ensin että joo, menenpä hakemaan mäkkäristä ruokaa. No mä menin, kassalla aloin miettiin et ei vittu mitä mä teen? Syön mäkkiruokaa! Otin  ne ruoat siitä, tulin kotiin, ja... heitin roskikseen, paitsi pihvin syötin koirille. 

Huoh. Miks? Miks mä en voinu syödä sitä? En mä nyt olis kuollut jos olisin syönyt vittu kerran mäkkiaterian. Miks mä en vaan voinut syödä sitä, se on ihan okei syödä joskus mäkkiruokaa! Huuooh. Tai no, kyllähän mä tiedän miks mä en sitä syönyt. Joku sano mun päässä et se olis hirvee vääryys. Tiedättekö mitä mä ajattelen kun mä näen karkkia/sipsiä tms? Mä oikeen tunnen miten se sulaa läskiks sen elimistöön, joka sitä syö. Ja sen ajattelu saa mut pakeneen mahdollisimman kauas niistä rasvaklönteistä. Mun päässä puhuu vieläkin pro ana, joka sanoo että nyt saakeli et syö sitä mäkkiruokaa vaan menet lenkille.

Ja mä teen niin. Mä kohta nousen koneelta ja menen juoksemaan. Äsken äiti kysyi että mitä mä sitten haluan syödä, otatko vaikka mozzarellatikkuja? Mun pulssi oikeen nousi - mä vannon, se nousi - ja mä huudahdin että "NO EI!!!!". En tiiä mitä nyt ajatella. Oon vihanen itelleni - mä en halunnut jättää syömättä sitä big mac-ateriaa - mut toisaalta se pro ana jonka haluun epätoivoisesti tappaa mun mielestä sanoo, että hienoo työtä, niin sitä pitää. Ja eikun lenkille.

 Tänään oli vika koe :)<3 Ihanaa. Nyt voi keskittyy muihin asioihin moniksi kuukausiksi. Tänää tähän mennessä syöminen on mennyt hyvin ja mallikkaasti. Paitsi no, koulussa en taaskaan mennyt syömään... mut onko se pakko syödä kaks lämmintä ruokaa päivittäin :/? Eihän työssä käyvät ihmisetkään aina syö... emmä tiiä onks mun mahalaukku pienentynyt tän anoreksian seurauksena mut eipä mulla oo nälkäkään sillon kun pitäis koulussa mennä syömään. Ja jos menisin sinne vetään vaan leipää tms, niin saisin kuulla olevani laiharilla jnejne - parempi etten astu sinne lainkaan.

Mä en olisi ikinä uskonut, että mä voin pärjätä näin hyvin, jo tässä vaiheessa. Mulla oli vielä vähän aikaa sitten tosi erilainen maailma kun nyt - ei se anoreksia näy vaan kehossa, se näkyy myös mielessä. Se saa sun mieles mustenemaan ja synkkenemään, sen se tekee, mielisairaus. Kaikki vaikutti jotenkin vääränlaiselta ja tietyllä tavalla pelottavalta, tiedättekö? Ettei siis tiedä mitä itse seuraavaksi tekee itselleen eikä tiedä mihin tää kaikki johtaa. No onneks mun tapauksessa se pro ana mun päässä on nyt hiljennetty. Ei vielä lopullisesti, mutta odottakaapa vaan, jos mä jatkan tähän malliin niin mä pärjään ja musta tulee täysin terve, sanoisinko, ennen ensi joulua :) 

Vähän sit jotain muuta - mulla ei oo koulun puolesta enää mitään! Oijoi, tästä sillee 'alkaa' loma, koska nyt pitää vaan käydä siellä. Jotain läksyjä, joo joo, mut hei, ens viikko on viimeinen ihan oikea kouluviikko, ja uskon että me katellaan aika paljon jotain leffoja ja muutenin vähän otetaan rennommin. Ihanaa :) Jos toi sää tosta vielä paranis niin olis hienoo. On ollut pilvistä niin pitkään. Mut väliä säästä kun koulu loppuu kohta :D

 Tänään sitten menin kouluun ja aattelin et vedänpä kouluruokaa. Kun tuli ruokailun aika, mä en mennyt syömään. Selitin taas jotain paskaa mun ystäville, ja nekin jätti sit syömättä... huoh... mä en voinut. Ja olin viel tyytyväinen, että EN ollut menny syömään. Vaikka mähän haluan alkaa syömään terveellisesti ja riittävästi! Tulin äsken kotiin ja söin sitten oikeen kunnolla syödäkseni samalla kouluruoan puuttumisesta saamatta jääneet kalorit että välipalan, ja sitten tuli hirvee olo. Aloin miettimään mitä kaikkee söin, kattelin taas itku silmässä keittiössä ruokien kalorimääriä. Vaikka juuri tosta mun pitäs päästä irti. 

Tietenkin mulla tulee joskus vielä repsahduksia tohon anorektiseen meininkiin, en mä odottanut että noin isosta asiasta voi ihan tolleen vaan päästää irti, anoreksia kumminkin valtaa koko sun mieles sillon kun olet sairas. Mä tiesin että tulee noita hetkiä millon en halua syödä, mut mun vaan pitäs. Oon pikkuhiljaa alkanut miettimään, et mitä mä teen jos tilanne ei parannukaan. Et hankinko apua. Kai se olis mentävä terkkarin juttusille ja sitä kautta sitten jatkaa. Mut ei vielä, mä aion odotella ja katsoa että mitä tapahtuu. Jos tää edi lähde tästä parempaan suuntaan, niin se on pakko hakea apua. En vaan halua, että mun vanhemmat saa tietää tästä. Ne on huomannut että mä olen laihtunut, mut kai ne vaan luulee että vähän kiinteytän. Joo, tosiaan. Ystäville voisin silleen kertoakin, mutta ei... en mä viiti, ne alkaa pitämään mua mielenvikasena. Ai niin mähän oonkin mielenvikanen. 

No mut jotain hyvää tähänkin postaukseen, mulla on huomenna viimenen koe 8D. Vihaan, vihaan kokeita, hirveet paineet niistä, ja huomenna vika. Huh. M-A-H-T-A-V-A-A. Sitten voin ottaa rennosti ja olla ilonen, kun ei oo mitään stressattavaa kuukausiin, paitsi tietenkin tää syömispaska.  Ja kuvaa inspiroi se, että pian on kesä :D <3 ihanaa.

 No niin, kirjoittelen taas :) Mä oon nyt vähän hukassa, koska haluan etten liho. Tahdon vaan päästä eroon anoreksiasta. Siks mun on alettava syömään varovasti. Jotenkin tuntuu silti ihanalta, et mä voin syödä iltapalaa :3 Ilman paniikkia, koska mä ansaitsen ja tarvitsen sen. Aamulla oli vähän ahdistunut olo, mietin koko ajan että mitä tässä pitäis tehdä. Päätin, että teen itsestäni terveen. 

Tänään olen syönyt mysliä, ruisleipää ja salaattia. Joo, joo, voi kuulostaa liiallisen terveelliseltä, mutta hei, mä syön. Väliä vedänkö pupunruokaa, mä SYÖN. Kyllä vain. Ja tiiättekste mitä? Aattelin vetää vielä ilta-palaakin :) Ehkä rypäleitä. Ja tiiättekö vielä mitä? Mä aion syödä karkkia huomenna leffassa (kavereiden kanssa mennään kattoo ensi-iltaan Pirates of the Caribbean JESJES tätä leffaa olen odottanut vuosia). Mä päätin sen äsken, vaikka siinäkin jo miettiessä pulssi nous ja rupes väkisinkin panikoitumaan. Kuitenkin mä aion elää normaalisti ruoan suhteen, en enää vammailla siten miten ennen. Mä voin syödä karkkia, eikös normaalit ihmiset syö karkkia leffassa? 

Liikunnasta sen verran, että sitä en lopeta. Tarkotuksenihan ei ole lihoa, haluun vaan normaalin suhteen ruokaan. Pelkään, että toi liikunta jotenkin jossain vaiheessa laukasisi taas anoreksian. No, pidän senkin kurissa, etten liiallista liikuntaa harrasta. 

Tän kuvan inspiroi ottamaan tähän postaukseen hevoseni, jota rakastan äärettömästi <3 On sen verran kaunis hevonen minun hevoseni nimittäin, että jos sille tökkäisi sarven otsaan näyttäis ihan yksisarviselta.